
Somalimaahan uusi presidentti
2.7.2010
|
Somalimaan vaalikomissio julkisti eilen torstaina presidentinvaalien alustavat tulokset. Vaalit on voittamassa Ahmed Silanyo Kulmiye-puoleesta. Hän voitti vaaleissa istuvan presidentin, UDUB-puolueen Dahir Riyale Kahinin sekä suomalaisen Faisal Ali Farahin UCID-puolueesta. ”Tulostenjulkistamistilaisuuden tunnelma oli vaikuttava. Kaikki osapuolet korostivat, että vaalien tulosta tulee kunnioittaa”, Solidaarisuuden maakoordinaattori Airi Kähärä kertoo.Myös hargeisalaiset vaikuttivat iloisilta alustavien tulosten julkistamisen jälkeen. ”Eilen illalla tulosten julkistuksen jälkeen koko Hargeisa oli sekaisin. Ihmiset lauloivat ja tanssivat kaduilla, autoja liiikkui vähän, mutta nekin iloisesti töötäten”, Kähärä kuvailee. Edellisissä presidentinvaaleissa Dahir Riyale Kahin voitti vaalit vain 80 äänen enemmistöllä, ja ilmassa oli vaalivilppiepäilyjä. Tällä kertaa Ahmed Silanyo kuitenkin voitti vajaan 50 prosentin äänisaaliilla vaalit selkeästi. ”Toivottavasti positiivinen tunnelma myös jatkuu, eikä vaalitulos synnytä levottomuutta tai väkivaltaa. Somalimaalaisilla on nyt rauhallisesti sujuneiden vaalien jälkeen hyvä tilaisuus rakentaa vahvempaa demokratiaa”, Airi Kähärä toteaa. Uudella presidentillä on vastassa useita haasteita ja uudistuksia. Yli 80 prosenttia ihmisistä on työttöminä, ja monet työssä käyvät ihmiset saavat erittäin pientä palkkaa, esimerkiksi opettajan palkka on noin 65-120 euroa kuukaudessa. Ahmed Silanyo onkin luvannut valtion työntekijöiden palkkoihin jopa 300 prosentin korotuksia. Presidenttiä työllistää myös maan turvallisuus ja Somaliassa toimiva Al-Shabaab-terroristiryhmä, joka uhkasi myös Somalimaan presidentinvaaleja. Uuden presidentin haasteena on myös maan kansainvälinen asema. Mikään valtio ei ole vielä tunnustanut itsenäiseksi julistautunutta Somalimaata. ”Riippumatta siitä, saako Somalimaa kansainvälistä tunnustusta, nämä vaalit ovat tavallisten somalimaalaisten näkökulmasta olleet menestys. Ihmisillä on oltava oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja oman yhteiskuntansa kehittämiseen, valtion tilanteesta riippumatta”, Airi Kähärä toteaa. |
