
Helsingissä järjestettiin viime viikolla afrikkalaisia nykyelokuvia esitellyt festivaali. Solidaarisuus oli mukana sunnuntaina elokuvateatteri Bio rexissä järjestetyllä afrikkalaisella torilla.
Nyt kolmatta kertaa järjestetty Helsinki African Film Festival tuo Suomeen viihdyttävän valikoiman afrikkalaisia nykyelokuvia ja edistää kulttuurien välistä kohtaamista. Elokuvien avulla monipuolistetaan myös keskustelua Afrikkaan liittyvistä aiheista.
Solidaarisuus oli mukana muistuttamassa siitä tärkeästä työstä, jota eri maiden paikalliset kehitysyhteistyön asiantuntijat tekevät Afrikan mantereella. Työn ja toimeentulon sekä sukupuolten välisen tasa-arvon ohjelmilla Solidaarisuus kohtaa ja tukee Somalimaassa ja Ugandassa toimivia järjestöjä.
Äitienpäivän alla Solidaarisuuden aineettomat lahjat, etenkin hiv/aids-tukihenkilön mahdollistaminen Ugandaan, kiinnostivat ihmisiä. Aina ennen tai jälkeen elokuvien ständillämme vierailikin paljon ihmisiä. Solidaarisuuden korupaketit ja kortit vaihtoivat omistajaa, ja samalla vaihdettiin Afrikka-tietoa suuntaan jos toiseen. Perinteiseen solidaarisuusvisaan saimme reilu 60 vastausta, joiden myötä leffaihmisten matkaan lähti reippaan punaisia solidaarisuus-kasseja.
Seuraavan kerran Solidaarisuus on tavattavissa Espoon ja Tampereen Mahdollisuuksien toreilla. Tervetuloa tutustumaan ja tukemaan toimintaamme!
Katja Seppinen
Kirjoittaja on Solidaarisuuden viestinnän assistentti.