
Työväen Musiikkitapahtuma (26-29.7) viettää 40. juhlavuottaan Valkeakoskella. Festivaali tukee Solidaarisuuden toimintaa tarjoamalla osallistujille mahdollisuuden ostaa tapahtuman rannekkeita solidaarisina versioina. Kahden euron vapaaehtoiseen lisähintaan lipun ostajat saavat hyvän mielen lisäksi uniikin ”hyvä tyyppi” –rintamerkin tunnukseksi osallistumisesta kampanjaan.
Solidaarisuusrannekkeella kerätään varoja Solidaarisuuden kehitysyhteistyöhön. Tapahtumassa perjantaina 27.7. järjestettävässä Solidaarisuus toimii! - konsertissa esiintyy Emma-palkittu suomireggaen ykkösnimi Jukka Poika, joka toimii myös Solidaarisuusranneke-kampanjan kasvona. Myös konsertin avulla tuodaan esille Solidaarisuuden toimintaa ja tavoitetaan uusia tukijoita.
Rannekkeet ovat myynnissä tapahtuman toimistolla sekä Tiketissä.
- Haluamme tuoda tunnetuksi Solidaarisuuden toimintaa ja antaa ihmisille helpon tavan toimia ja olla hyviä tyyppejä. Upeaa, että Jukka Poika antoi kampanjalle kasvot, iloitsee Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.
Muita festivaaliesiintyjä ovat esimerkiksi Erin, Koiton Laulu, Pertti Kurikan nimipäivät, Haloo Helsinki, Katri Helena ja Apulanta.
Solidaarisuus odottaa innolla kesän suosikkitapahtumaa. Valkeakoskella tavataan!
![]()