
”Nicaraguassa ei ole esiintynyt mehiläisten joukkokuolemia”, sanoo Solidaarisuuden hunajahankkeen vetäjä Ramiro Espinosa. Nicaraguassa ei yleensä käytetä tuhohyönteisten torjunta-aineina neonikotinoideja, joiden arvellaan aiheuttavan mehiläiskatoa.
Solidaarisuuden kumppanijärjestö Tierra Nueva tuottaa luomuhunajaa. Mehiläishoitajien on sijoitettava pesänsä sellaisiin paikkoihin, missä ei käytetä myrkkyjä.
”Mehiläishoitajat ovat mukana luomukahvin kasvattajien osuuskuntayhtymässä, johon kuuluu kahdeksan paikallista osuuskuntaa ja kuusisataa pienviljelijää”, Ramiro Espinosa huomauttaa.
Boacon mehiläishoitajat siirtävät pesiä paikkakunnalta toiselle kukintojen mukaan. Kahvipensaiden kukinta on parhaillaan käynnissä. Mehiläishoitajat vievät pesät nyt luomukahvitiloille, missä mehiläiset voivat hääriä rauhassa tilanomistajan luvalla.
”Mehiläishoitajien kannattaa olla mukana tällaisessa verkostossa”, Ramiro Espinosa korostaa. Kahvinkasvattaja saa yleensä vieraanvaraisuudestaan palkaksi purkillisen hunajaa.
Pesät siirretään yöllä, jotta ärtyneet mehiläiset eivät aiheuta vaaraa ihmisille tai eläimille.
Mehiläishoito on Nicaraguassa kasvava elinkeino. Nicaraguan hunajalle on kansainvälisillä markkinoilla hyvä kysyntä. Solidaarisuuden kumppanista Tierra Nuevasta on kehityshankkeen ansiosta tullut Nicaraguan suurin hunajan tuottaja ja viejä.
Nicaraguan mehiläishoitajat ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. ”Kuivat kaudet ja sadekaudet ovat muuttuneet epäsäännöllisiksi. Rajut myrskyt, pitkät kuivuusjaksot ja muut äärimmäiset sääilmiöt ovat yleistyneet”, Tierra Nuevan toiminnanjohtaja Pedro Rojas kuvailee.
Viime vuonna yllättävät kuivuusjaksot pienensivät mesikasvien kukintoja. ”Hunajaa saatiin siksi tavallista vähemmän”, pahoittelee Pedro Rojas.
Tierra Nueva ei kuitenkaan aio vain jäädä valittamaan asiaa. Osuuskuntayhtymä perustaa Solidaarisuuden hunajahankkeen tuella taimitarhan, jossa kasvatetaan runsaskukkaisia puulajeja.
”Puita istutetaan vesilähteiden ympärille ja kukkuloille, jotta pysyvä kasvipeite pitää yllä kosteampaa mikroilmastoa”, Pedro Rojas selittää. Lisäksi viranomaisten ja muiden toimijoiden on tehtävä oma osuutensa, jotta myrkyt ja ilmastonmuutos eivät hävittäisi maailmasta mehiläisiä.
Jukka Pakkala
Kirjoittaja on Solidaarisuuden maakoordinaattori Nicaraguassa.
Kuva: EsteliLive
Annikin Runofestivaali, Työväen Musiikkitapahtuma sekä Maailmantango-festivaali tukevat ensi kesänä Solidaarisuuden kehitysyhteistyötä myymällä tapahtumiin kahden euron lisähintaisia solidaarisuuslippuja. Arvostettu säveltäjä ja muusikko Kaj Chydenius toimii festivaalien solidaarisuusartistina ja esiintyy kaikilla kolmella festivaalilla.
Solidaarisuuslipun ostavat festivaalikävijät saavat tunnukseksi kampanjaan osallistumisesta Hyvä tyyppi -rintamerkin. Solidaarisuuden yhteistyö Työväen Musiikkitapahtuman kanssa sai alkunsa viime vuonna. Nyt mukaan saatiin kaksi uutta tapahtumaa.
- Olemme iloisia ja kiitollisia laajentuneesta festivaaliyhteistyöstä. Hienoa, että myös Kaj Chydenius osallistuu näin Solidaarisuuden tukemiseen, Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka iloitsee.
Chydeniuksen esiintymiset tekevät Solidaarisuuden työtä tutuksi Pirkanmaalla. Solidaarisuus on kokenut suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, joka tekee tasa-arvoa ja toimeentuloa vahvistavaa kehitysyhteistyötä Nicaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa.
Tulevana kesänä kymmenen vuotta täyttävä Annikin Runofestivaali on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista runotapahtumista. Kesäkuun 8. päivänä järjestettävä festivaali kokoaa tänä vuonna esiintyjiä Suomen lisäksi Japanista, Yhdysvalloista ja Hollannista.
Työväen Musiikkitapahtuma on Valkeakoskella 25.–28. heinäkuuta jo 42. kertaa järjestettävä nykypäivän festivaali, jonka ohjelmistosta löytyy sekä tähtiartisteja että mielenkiintoisia uutuuksia, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, lasten- ja nuorten ohjelmaa, yöyhteislauluja, lavatansseja ja työväenmusiikin helmiä.
Maailmantango-festivaali on 13.–15. syyskuuta Tampereella järjestettävä kansainvälinen poikkitaiteellinen kulttuuritapahtuma. Festivaalissa kiteytyy urbaani kansankulttuuri eri ilmenemismuodoissaan sisältäen tanssikursseja, taidenäyttelyitä, elokuvia, runoiltoja, performansseja ja luentoja.
- Toivottavasti festivaalivieraat muistavat olla hyviä tyyppejä ja valitsevat lipuistaan solidaariset versiot, toivoo Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.
Solidaarisia festivaalilippuja voi ostaa sekä ennakkolipunmyynnin yhteydessä Tiketistä ja Lippupisteestä että paikan päällä kaikissa tapahtumissa.
Lisätietoja:
Mari Heikkinen, Solidaarisuuden varainhankkija, puh. 040 733 5151, mari.heikkinen(at)solidaarisuus.fi
Marianne Haapoja, Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja, puh. 0400 982 987, marianne.haapoja(at)valmu.com
Katso solidaarisuusartisti Kaj Chydeniuksen kannustus Solidaarisuuslipun ostoon ja solidaarisuuteen!
Viime viikonloppuna pidetyssä Suomen sosiaalifoorumissa pohdittiin ihmisarvoa eri kanteilta. Solidaarisuus oli mukana näkyvästi järjestämällä tasa-arvoseminaarin, esiintymällä päätöstilaisuudessa sekä tapaamalla työstään kiinnostuneita ständillä.
Sosiaalifoorumissa lanseerattiin myös Demarinaisten, Solidaarisuuden ja Työväen Sivistysliiton yhteinen Globaali solidaarisuus ja naisten asema -kampanja. Kampanjan nimeä kantava seminaari veti Arbiksen luokkahuoneen täyteen lauantai-iltapäivällä.
Keskustelulle naisten globaalista asemasta on aina vaan iso tilaus, sillä arvioiden mukaan maailman 1,2 miljardista köyhästä 70 prosenttia on naisia. Maailman päätöksentekijöistä naisia sen sijaan on alle 20 prosenttia.
"Muutoksen pitää lähteä naisista. Haluamme tällä keskustelulla osoittaa, että eri puolilla maailmaa voidaan tehdä erilaisia asioita naisten aseman parantamiseksi ja vahvistamiseksi", muistutti Solidaarisuuden hallituksen puheenjohtaja Tarja Kantola.
Solidaarisuuden tasa-arvokoordinaattorin Milla Mäkisen mukaan taloudellinen tasa-arvo on kehityksen ydinkysymys.
"Jos naisella on omia tuloja, hän pystyy päättämään elämästään ja osallistumaan yhteiskunnan kehittämiseen. Naisten taloudellisen aseman vahvistaminen parantaa maailmaa."
Osuuskunnista yhteisvoimaa
Globaali solidaarisuus ja naisten asema -kampanja tukee Solidaarisuuden työtä maatalouden parissa työskentelevien naisten taloudellisen aseman parantamiseksi Ugandassa, joka on maailman köyhimpiä maita. Työtä tehdään tiiviisti naisten asemaa vahvistavien osuuskuntien kanssa.
Menestyvä osuuskunta tarvitsee sekä miesten että naisten työpanosta ‒ myös johtoasemissa.
"Solidaarisuus panostaa siihen, että lisää naisia saadaan mukaan osuuskuntiin itsenäisinä jäseninä, ei vain aviomiestensä kautta", Mäkinen kertoi.
Solidaarisuuden työstä Ugandassa hyötyy noin tuhat pienviljelijäperhettä.
Osuuskuntien tärkeä rooli naisten järjestäytymisessä ja vahvistumisessa oli teemana myös seminaarin intialaisella vieraalla Namrata Balilla. Bali johtaa Intiassa itsensä työllistävien naisten SEWA-järjestöä, johon kuuluu 1,7 miljoonaa naista.
Intiassa epävirallinen talous muodostaa 93 prosenttia bruttokansantulosta. Yli 60 prosenttia epävirallisen työn tekijöistä on naisia: esimerkiksi tehdastyöläisiä, kotiapulaisia, katukaupustelijoita tai käsityöläisiä, joilta puuttuvat kaikki sosiaaliedut ‒ sekä arvostus.
Järjestäytyminen on kaiken A ja O, mutta helppoa SEWA:lla ei ole ollut. Köyhien ja lukutaidottomien naisten osuuskunnille lähinnä naurettiin, kunnes joukkovoima lisäsi uskottavuutta.
Sunnuntaina Sosiaalifoorumin päätöstilaisuudessa lavalle astuivat sekä Solidaarisuuden hallituksen puheenjohtaja Tarja Kantola että toiminnanjohtaja Miia Nuikka, joka kertoi Solidaarisuuden tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaisesta työstä Somalimaassa.
Kahdeksan vuoden pitkäjänteinen työ haasteellisen teeman parissa on poikinut hyviä tuloksia, ja yksi maailman julmimmista ihmisoikeusloukkauksista on pikku hiljaa vähentymässä.
Solidaarisuuden, Demarinaisten ja Työväen Sivistysliiton ständi houkutteli kiinnostuneita keskustelemaan lisää ja osallistumaan visailuun. Arvomme visailun palkinnot eli liput Työväen musiikkitapahtumaan sekä Into Kustannuksen kirjat lähipäivinä ja ilmoitamme voittajille.
Kiitos kaikille Sosiaalifoorumiin osallistuneille! Tavataan siellä jälleen ensi vuonna.
Lue lisää
- Solidaarisuuden seminaaritiedote: Globaali solidaarisuus vahvistaa naisten asemaa
- Marja Luumin artikkeli Demokraatin verkkolehdessä: Intian naiset taistelevat oikeuksiensa puolesta
- Johanna Latvalan uutinen Kepan verkkosivulla:Asenteet naisia kohtaan kasvavassa Intiassa edelleen haaste
Anna-Sofia Joro
Kirjoittaja on Solidaarisuuden sähköisen viestinnän kehittäjä.
Kuva: Anna-Sofia Joro