
Kurkista netissä Nicaraguan arkeen!
12.6.2009
|
”Mieheltä ja minulta vedettiin molemmilta hammas pois päivää ennen haastattelua. Hammassärkyä on ollut melkein kaikilla naapureilla", kertoo Isabel Fajardo. Isabel Fajardo on nicaragualainen maanviljelijä, jonka elämää Solidaarisuus ryhtyy seuraamaan uudessa juttusarjassaan. ”Ainakin kymmenen ihmistä on mennyt täältä Somotoon hammaslääkäriin viikon sisällä. Kumma kun kaikille tulee hampaat kipeiksi yhtä aikaa”, kertoo Isabel Fajardo. Isabel viljelee aviomiehensä Marion kanssa maissia, papuja ja durraa Olof Palme -nimisessä osuuskunnassa. Isabel sai joku vuosi sitten Solidaarisuuden hankkeessa hiehon, josta on kasvanut lihava lypsylehmä. Hän on saanut apua myös kanatarhan perustamiseen, ja 70 kananpoikasta on varttumassa muniviksi kanoiksi. Mutta työntekoa vaivaa hammas. ”Huomautin hammaslääkärille, että en lähde ennen kuin hammas on kiskottu irti. Tohtori sanoi, että mikäs siinä, jos kestät kipua. Nyt minulla on jo parempi olo. On tärkeää, että hampaan vetäjä ei ole raskaana, koska silloin haava ei parane hyvin, mutta sellaista asiaa ei kehtaa kysyä hammaslääkäriltä", Isabel pohtii. "Nyt kynnettäisiin maata, jos hammassärky ei olisi tullut häiritsemään. Suunnitelmat menevät joskus pieleen. Täytyy vähän toipua ennen kuin aloitetaan työt.” Elämä joskus yllättää Nicaraguassa. Solidaarisuuden uusi interaktiivinen juttusarja Kehitys alkaa ihmisistä seuraa kuuden nicaragualaisen elämää heidän kotimaassaan. Kuulumisia arjesta ja ajankohtaisista aiheista päivitetään kuukausittain. Isabelille, Orlandolle, Martinille, Raquelille, Rosalle ja Modestolle voi myös lähettää kysymyksiä nettisivujen kautta. Juttusarjaa voi seurata nettisivuilla tai sen voi tilata ilmaiseksi pdf-tiedostoina omaan sähköpostiin. Jutut kirjoittaa ja kuvaa Solidaarisuuden maakoordinaattori Jukka Pakkala. Lisätietoja: www.solidaarisuus.fi/kehitys_alkaa_ihmisista viestintäpäällikkö Kristiina Juutinen, p. (09) 7599 7314, kristiina.juutinen@solidaarisuus.fi |
