yhteystiedot | palaute | suomeksi | english | svenska | español  | tulosta
Etusivu | Solidaarisuus | työmme | julkaisut | lahjoita

Kuivuus uhkaa Nicaraguaa

12.11.2009

Pohjoisessa sateet ovat jääneet niukoiksi. Kriisi uhkaa kärjistyä keväällä, kun useimpien pientuottajien ruokavarat ovat lopussa. Solidaarisuuden kehityshankkeisiin osallistuvat tuottajat tekevät nyt suunnitelmia minimoidakseen tappiot.

Somoton ympäristön kylissä pohjois-Nicaraguassa näyttää lohduttomalta. Sadekauden pitäisi olla voimakkaimmillaan niin, että melkein joka päivä sataa ja joet tulvivat. Tänä vuonna sateita ei kuitenkaan ole saatu. Joet ovat melkein kuivia.

Nicaraguaan on syntymässä vaikea ruokakriisi. Sen vaikutukset näkyvät jo nyt seuduilla, missä viljelijät eivät ole tehneet lainkaan syyskylvöjä. Laajemmassa mitassa kriisi kärjistynee keväällä, kun useimpien pientuottajien ruokavarat ovat lopussa.

Monet pienviljelijät aikovat teurastaa kotieläimiään viimeistään vuodenvaihteessa, koska heillä ei ole niille ruokaa kevään varsinaisen kuivan kauden ajalle.

Solidaarisuuden kumppanuusjärjestö, 850 pienviljelijän ja liki 20 osuuskunnan muodostama osuuskuntien yhteisjärjestö UCANS on valmistellut oman hätätilasuunnitelmansa ja esittänyt sen kuntien ja valtion viranomaisille. Järjestön johtajan Rafael Lovon mukaan UCANS aloittaa nyt vaikuttamiskampanjan. Ensiksi perustetaan hätätilatoimikuntia Somoton ympäristön kuntiin, minkä jälkeen esitetään kuntakohtaiset toimintasuunnitelmat Nicaraguan maatalousministeriölle ja muille viranomaisille.

UCANSin osuuskuntalaiset ja Solidaarisuuden kehityshankkeisiin osallistuvat tuottajat pärjäävät tässäkin hätätilanteessa paremmin kuin pienviljelijät keskimäärin. Järjestö on jo parin kuukauden ajan auttanut viljelijöitä tekemään suunnitelmia esimerkiksi karjanrehun tuotannosta, jotta osuuskuntalaisten tuotanto ei romahda kokonaan ensi kevään aikana.

Sellaisilla alueilla, missä on käyttökelpoisia vesilähteitä, yksi keino torjua ruokapulaa on edistää tippakastelujärjestelmien käyttöä ja vihannesten tuotantoa. Vaikka viljelyalat jäisivät pieniksi, perhe voi vihannesten viljelyllä parantaa merkittävästi sekä ruokaturvaansa että käteistulojaan. Silti nykyinen tilanne on niin vaikea, että myös osuuskuntalaiset kärsivät varmasti merkittäviä tappioita.

Kaiken kaikkiaan ruoantuotanto voi laskea jopa voimakkaammin kuin hirmumyrsky Felixin tuhojen jälkeen. Tuhansien pienviljelijöiden elinkeino on nyt vaarassa.


kerro ystävälle tästä sivusta

© Kansainvälinen solidaarisuussäätiö, Agricolankatu 4, 00530 Helsinki, puh. (09) 759 9730, solidaarisuus@solidaarisuus.fi
keräyslupa: OKH71212A ESLH-2009-10304/Tu-52