yhteystiedot | palaute | suomeksi | english | svenska | español  | tulosta
Etusivu | Solidaarisuus | työmme | julkaisut | lahjoita

Lapsella on oikeus terveeseen elämään

20.11.2009

Barwaaqo on 11-vuotias tyttö, joka asuaa köyhän perheensä kanssa Somalimaassa. Hän on yksi tyttöjen sukuelinten silpomisen uhreista.

Barwaaqo on 11-vuotias tyttö, joka asuu köyhän perheensä kanssa Tuur-ta-kylässä Buraossa Somalimaassa. Hänen äitinsä kasvatti hänet yksin, koska hänen vanhempansa erosivat jo kauan aikaa sitten.

Barwaaqon äiti Sahra elättää perheensä, miehen ja kahdeksen lasta myymällä tekemäänsä ruokaa tienvarressa, mutta ei tienaa sillä tarpeeksi maksaakseen mitään ylimääräistä. Sahra on mennyt uudestaan naimisiin, mutta hänen miehensä on halvaantunut, eikä pysty työskentelemään.

29. heinäkuuta 2009, Sahra ilmoitti Solidaarisuuden kumppanuusjärjestön Candlelightin toimistolle uhrista, joka kärsi tyttöjen sukuelinten silpomisen komplikaatioista. Uhri oli hänen oma tyttärensä Barwaaqo, joka oli alkanut vuotaa voimakkaasti verta ympärileikkauksen jälkeen.

Edellisenä päivänä Sahra oli antanut ympärileikkaajan operoida Barwaaqon. Työvälineitä oli käytetty uaikaisemmin, eikä niitä oltu sen jälkeen puhdistettu. Siksi Barwaaqo altistui eri viruksille. Vuoto alkoi vasta, kun ympärileikkaaja oli lähtenyt paikalta. Barwaaqoa ei kuitenkaan viety sairaalaan, koska perheellä ei ollut siihen varaa.

Ympärileikkaaja Cibaado on 52-vuotias kahdeksan lapsen äiti. Hänen miehensä on mielisairas. Hän oli ennen kotiäiti, mutta alkoi työskennellä kaksi vuotta sitten ilman kokemusta ympärileikkauksista, kun miehen sairaus ja perheen taloudellinen tilanne pakottivat hänet etsimään töitä.

Kun Sahra meni hakemaan apua Candlelightin toimistolta, hänen tyttärensä saattoi hädin tuskin hengittää. Henkilökunta lähti välittömästi antamaan ensiapua uhrin kotiin. Burwaaqo noudettiin sairaalaan ambulanssilla, jossa hänet operoitiin. Candlelightin tyttöjen sukuelinten silpomisen vastainen työ saa rahoituksensa Solidaarisuudelta.

Kun potilas oli toipumassa Candlelightin henkilökunta haastatteli tämänä äitiä. Järkyttynyt äiti vannoi, ettei enää suostu jatkamaan tyttöjen sukupuolielinten silpomista vaativaa perinnettä ja jatkossa puhuu sukulaisilleenkin käytäntöä vastaan. Barwaaqon toipumista seurataan ja hänelle annetaan myös henkistä tukea, ettei ympärileikkaus vahingoita häntä henkisesti.

Ympärileikkauksen vastaista työtä tekevä ryhmä puhui myös ympärileikkaajan kanssa. Hän kertoi tietävänsä operation vaaroista mutta jatkavansa työtään taloudellisista syistä. "Kun perheen toimeentulo on kyseessä, jokainen mahdollinen lantti on hankittava, jotta he saavat ruokaa", hän sanoi.

Solidaarisuuden tukema Candlelight tekee tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista vaikuttamistyötä. Burwaaqon tarinan kaltaiset tapaukset osoittavat, että vaikuttamistyö toimii: nykyään vanhemmat osaavat hakea apua tyttärilleen, kun ennen koko asiasta vaiettiin. Kuitenkin yli 90 prosenttia somalimaalaisista tytöistä ympärileikataan. Vaikuttamistyö etenee pienin askelin.

20.11. vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Barwaaqon tarina on käännös Solidaarisuuden kumppanijärjestö Candlelightin raportoimasta esimerkkitapauksesta. Solidaarisuus ja Candlelight tekevät valistus- ja koulutustyötä, jonka avulla lisätään tietoisuutta perinteen haitoista. Sukuelinten silpomisen haitoista kärsiville tytöille ja naisille avattiin oma keskus helmikuussa 2009.


kerro ystävälle tästä sivusta

© Kansainvälinen solidaarisuussäätiö, Agricolankatu 4, 00530 Helsinki, puh. (09) 759 9730, solidaarisuus@solidaarisuus.fi
keräyslupa: OKH71212A ESLH-2009-10304/Tu-52