yhteystiedot | palaute | suomeksi | english | svenska | español  | tulosta
Etusivu | Solidaarisuus | työmme | julkaisut | lahjoita

Sukuelinten silpomisen vastainen päivä kiinnittää huomiota haitalliseen perinteeseen

5.2.2010

Kansainvälistä sukuelinten silpomisen vastaista päivää vietetään lauantaina 6. 2. Somalimaalaisista tytöistä yli 90 prosenttia joutuu silpomisen uhriksi. Solidaarisuus työskentelee Somalimaassa yhdessä kumppanijärjestöjensä kanssa haitallisen perinteen kitkemiseksi.

Tyttöjen sukuelinten silpomisella tarkoitetaan kaikkia ei-hoidollisista syistä tehtäviä toimenpiteitä, joihin liittyy naisen sukuelinten osittainen tai täydellinen poistaminen tai niiden vahingoittaminen jollain muulla tavalla. WHO:n arvion mukaan maailmassa on noin 100-140 miljoonaa tämän haitallisen perinteen uhria.


”Paljon on tehty, mutta työ on vasta alkuvaiheessa”, sanoo sosiaalityöntekijä Fatima Ahmed Ali. Hän on työskennellyt Candlelight -järjestön ja Solidaarisuuden sukupuolielinten silpomisen vastaisessa hankkeessa marraskuusta 2008 lähtien. Hankkeessa levitetään tietoa perinteen haitoista ja vaikutetaan somalimaalaisiin, jotta tavasta luovuttaisiin.

Silpomisen vastainen päivä näkyy eri puolilla Somalimaata. Esimerkiksi Erigavossa ihmisiä kutsutaan tapahtumaan, jossa on tarjolla niin esitelmiä, draamaa kuin runonlausuntaakin.

Buraossa tapahtuman järjestelyihin osallistuu kolmetoista paikallista kansalaisjärjestöä, mukaan lukien Solidaarisuuden kumppanit Candlelight ja Nagaad. Myös Buraossa käsitellään päivän aihetta luentojen lisäksi runojen ja draaman keinoin.

”Päivän viettäminen on tärkeä osa silpomisen vastaista työtä”, sanoo Fatima Ahmed Ali. Hänen mielestään silpomisen vastaisen päivän voisi muuttaa koko viikon kestäväksi tapahtumaksi. Sen lisäksi aihe olisi saatava esille tiedotusvälineissä.

”Tarvitsemme jatkuvaa kampanjointia”, Fatima Ahmed Ali sanoo. ”Median avulla saavuttaisimme laajemman kuulijakunnan.”

Solidaarisuus tekee sukuelinten silpomisen vastaista työtä kahden läänin alueella Somalimaassa. Solidaarisuuden hankkeessa koulutetaan opettajia, kätilöitä, sairaanhoitajia ja uskonnollisia johtajia sekä levitetään tietoa sukupuolielinten silpomisen haitoista esimerkiksi radio-ohjelman avulla. Lisäksi hankkeen avulla tuetaan Buraon sairaalan klinikkaa, jossa hoidetaan silpomisen uhreja.

”Sukuelinten silpominen on kulttuurisidonnainen perinne, mutta mikään uskonto ei velvoita sen suorittamiseen”, toteaa Solidaarisuuden ohjelmakoordinaattori Jonna Haapanen. ”Silpomisella on paljon fyysisiä ja henkisiä haittavaikutuksia. Siksi Solidaarisuus ja kumppanijärjestömme pitävät tärkeänä, että yhteisöt, sekä miehet että naiset, saavat niistä tietoa.”


kerro ystävälle tästä sivusta

© Kansainvälinen solidaarisuussäätiö, Agricolankatu 4, 00530 Helsinki, puh. (09) 759 9730, solidaarisuus@solidaarisuus.fi
keräyslupa: OKH71212A ESLH-2009-10304/Tu-52