
Somalimaa valmistautuu presidentinvaaleihin
17.6.2010
|
Somalimaa valmistautuu 26.6. järjestettäviin presidentinvaaleihin. Solidaarisuuden delegaatio osallistuu vaalien seurantaan. ”Vihdoinkin, kyllä näitä vaaleja on odotettu”, Solidaarisuuden maakoordinaattori Airi Kähärä toteaa. Hän osallistuu Solidaarisuuden delegaatiossa Somalimaan presidentinvaalien tarkkailuun. Vaalit oli tarkoitus järjestää ensimmäisen kerran vuonna 2008. Niitä on kuitenkin siirretty kolme kertaa. Syitä siirtoon ovat olleet äänestäjien hitaasti edennyt rekisteröinti ja korruptiosyytökset. Myös istuvaa presidenttiä on syytetty vaalien hidastamisesta. ”Nyt kaikki äänestäjät on kuitenkin rekisteröity, ja näyttää siltä, että tällä kertaa vaalit todella järjestetään ensi viikolla”, Airi Kähärä kertoo. Vaaleissa on kolme ehdokasta: istuva presidentti, UDUB-puolueen Dahir Riyale Kahin, Kulmiye-puolueen Mohamed Ahmed Silanyo sekä UCID-puolueen suomalainen Faisal Ali Farah. ”Espoolainen Faisal on pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolestapuhuja. Vaalien ennakkosuosikkeja ovat UDIB- ja Kulmiye-puoleiden ehdokkaat, mutta myös Faisal on vaalien lähestyessä lisännyt suosiotaan”, Kähärä kertoo. Vaalien onnistumisella onkin kansainvälistä tunnustusta havittelevalle Somalimaalle myös presidentin valintaa laajempaa merkitystä: onnistuneilla vaaleilla maa voi osoittaa myös ulkopuolisille, että se on matkalla kohti vakaata demokratiaa. ”Ilmassa on kuitenkin myös väkivallan uhkaa. 45 prosenttia somalimaalaisista asuu pääkaupungin Hargeisan alueella, joten siellä käydään todellinen vaalikamppailu, ja siellä on myös suurin uhka levottomuuksista tai itsemurhapommituksista”, Airi Kähärä kertoo. Solidaarisuudelle vaalien tarkkailu on osa koko 2000-luvun kestänytttä työtä Somalimaan naisten yhteiskunnallisen osallistumisen vahvistamiseksi. ”Myös delegaatiomme keskittyy näissä vaaleissa naisten osallistumisen seuraamiseen”, Kähärä toteaa. Lisätietoja vaaliseurannasta sekä vaaleista antaa paikan päällä Solidaarisuuden maakoordinaattori Airi Kähärä, airi.kahara@solidaarisuus.fi tai + 252 2 442 7953. Lue lisää Solidaarisuuden vaalisivulta. |
