Etusivu » Ajankohtaiset » Uutiset » Kävellen Bagdadista Helsinkiin menee neljä vuotta

Kävellen Bagdadista Helsinkiin menee neljä vuotta

 
Palkittu kirjailija ja elokuvantekijä Hassan Blasim päätyi Suomeen sattumalta 12 vuotta sitten. Nyt hän puhuu pakolaisten oikeuksien puolesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi tehdä samaa matkaa.

 

Hassan Blasim on tottunut kertaamaan haastatteluissa omaa matkaansa pakolaisena Bagdadista Helsinkiin. Hän ei kuitenkaan usko, että pelkästään pakolaisten tarinoilla saadaan aikaan muutosta.

“Kyllä suomalaiset tietävät pakolaisten kärsimyksestä. Sitä näkee jokaisessa uutislähetyksessä. Olisi tärkeää, että tarinoista siirryttäisiin isompaan kuvaan”, Blasim kommentoi.

Hänen mukaansa pakolaisuus on lopulta filosofinen, ei poliittinen, kysymys. Palataan tähän vielä lopuksi. Sitä ennen kerrotaan tarina pakomatkasta jälleen kerran.

Elokuvantekijä hallinnon silmätikkuna

Blasim oli vasta 12-vuotias kun hän jo luki, mitä käsiinsä sai. Teini-ikäisenä hän tavoitteli määrätietoisesti kirjailijan uraa. Lukion jälkeen seuraava askel ei kuitenkaan ollut itsestään selvä, sillä Bagdadin yliopistossa ei voinut opiskella kirjoittamista. Kielten tai kirjallisuuden opiskeleminen ei tuntunut omalta. Blasim kääntyi runoilijaystävänsä puoleen.

”Hän kehotti minua menemään elokuvakouluun. Elämäni paras neuvo”, Blasim toteaa.

Tällä hetkellä elokuvat ovat ennemmin harrastus, ja Blasim keskittyy kirjoittamiseen. Elokuvilla on kuitenkin tärkeä rooli siinä, miksi hän on nyt Suomessa.

Opiskelijatöinä tehdyt yhteiskunnalliset lyhytelokuvat eivät nimittäin tehneet vaikutusta pelkästään opettajiin – ne myös kiinnittivät yliopiston salaisen poliisin huomion. Opettajat ja ystävät huolestuivat hänen turvallisuutensa puolesta, sillä elokuvat haastoivat Saddam Husseinin hallinnon virallisen totuuden elämän auvoisuudesta Irakissa.

“Jouduin pakenemaan Pohjois-Irakiin kurdialueille ja vaihdoin nimeni suojellakseni itseäni ja perhettäni”, Blasim muistelee.

Elokuvan tekemisestä hän ei luopunut: tällä kertaa Blasim valitsi aiheekseen Saddamin hyökkäykset kurdeja vastaan. Samaan aikaan salainen poliisi kuitenkin tiukensi otettaan myös kurdialueista ja yleinen turvallisuustilanne heikkeni, kun Kurdistanin kaksi suurinta puoluetta ajautuivat keskenään konfliktiin.

“Minulta usein kysytään, miten Bagdadista päätyy Helsinkiin. Vastaan aina ´kävellen siihen menee neljä vuotta’.”

Ilman passia Blasimilla ei ollut vaihtoehtoa. Jos mieli turvaan, oli raja Iraniin ylitettävä jalkaisin. Sieltä matka vei Turkkiin ja sitä kautta kohti Eurooppaa. Aina välillä täytyi pysähtyä tekemään töitä, jotta pystyi maksamaan salakuljettajalle seuraavasta matkaosuudesta. Pelko oli alituisesti läsnä. Loppu saattaisi tulla niin salakuljettajien tai rajavartioiden käsissä kuin villieläinten kynsissä.

Matka saa monen mielen murtumaan. Unkariin päästyään Blasim tunsi itsensä uupuneeksi.

”Taiteilijana minulla oli romanttinen käsitys Ranskasta ja pyrin alun perin sinne. Minulla oli kuitenkin tuttu Suomessa, joka kehotti tulemaan tänne lepäämään kolmeksi kuukaudeksi ennen kuin jatkan matkaani.”

Kolme kuukautta venyi lopulta 12 vuodeksi. Siinä ajassa myös Irak on muuttunut – ei kuitenkaan parempaan.

“Irakissa joka kerta kotoa töihin lähtiessään vanhempi hyvästelee perheensä viimeisen kerran. Koskaan ei tiedä, milloin autopommi osuu omalle kohdalle.”

Taide on tie ymmärrykseen

Suomessa Hassan Blasim on ohjannut joitain lyhytelokuvia Yleisradiolle. Enimmäkseen hän keskittyy kirjoittamiseen. Hänen novellikokoelmansa Irakin purkkajeesus voitti The Independentin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014.

Kotoutuminen ei ole yksisuuntainen prosessi, tai “kieltenopiskelua ja työtä”, kuten Blasim asian ilmaisee. Kotouttaminen tarkoittaa sitä, että myös paikallisten on oltava valmiita tutustumaan. Hän sanoo leikkisästi suomalaisten olevan kulttuurishokin kourissa aina kun näkevät hänen juovan alkoholia.

Leikinlaskua sävyttää kuitenkin aito huoli kehityksestä, jossa ei nähdä enää ihmisiä, vaan kokonaisia ihmisryhmiä kuvataan vain “muslimeina” tai “pakolaisina”.

“Jos henkilö nähdään pelkästään uskontonsa kautta, emme ymmärrä toisiamme. Jos tutustumme toistemme taiteeseen, on selvää, että olemme samaa lihaa ja verta. Runo kuusta on samanlainen kirjoitettuna Saharassa tai Suomessa.”

Pelosta ratkaisuihin

On täysin sattumaa, mihin maahan sattuu syntymään. Eurooppalainen passi antaa enemmän vaihtoehtoja kuin esimerkiksi sambialainen passi.

Pelko on vaarallista, sillä se saa luopumaan mielikuvituksesta ja ratkaisujen etsimisestä, Blasim muistuttaa. Kun pelko ottaa vallan, voi vaihtoehtojen edessä helposti päätyä kääntymään myös sisäänpäin.

“Ei ole kauaa siitä, kun Berliinin muurin murtumista juhlittiin, mutta nyt eurooppalaiset rakentavat kiireen vilkkaa uusia muureja. Tiedämme historiasta paljon, mutta emme toimi tämän tiedon perusteella.”

Blasimin mukaan on tärkeää, että lapset oppivat jo koulussa, miten kaikki on yhteydessä kaikkeen. Eurooppalaisten ei pidä tuntea syyllisyyttä vaan vastuuta.

”Miten kaupasta ostettu tuote näkyy sen tekijöiden elämässä toisella puolella maailmaa? Jos emme katso pidemmälle, tämä muuttoliike on vasta alkusoittoa sille, mikä alkaa, kun ilmastonmuutos tekee isosta osasta alueita viljelykelvottomia.”

Tästä päästäänkin takaisin filosofiaan.

”Kyse on siitä, mitä eurooppalaiset arvot ovat? Mistä todella olemme ylpeitä?”

Niitä asioita kannattaa vaalia.

“Kun hyväksymme ihmisoikeudet lähtökohdaksi, löydämme myös mielikuvituksen uusiin ratkaisuihin ihmisten auttamiseksi.”

Teksti: Sanni Myllyaho

Kirjoittaja työskentelee Amnestyn Suomen osastossa viestinnän suunnittelijana.

Kuva: Katja Bohm

Me välitämme: korotetaan pakolaiskiintiö nyt!

Haluaako Suomi jäädä historiaan maana, joka auttoi hädän hetkellä, vai maana, joka sulki silmänsä ja ovensa heikoimmassa asemassa olevilta? Suomen pakolaiskiintiötä on korotettava!

Allekirjoita vetoomus

Ole mukana vaatimassa, että Suomi on osa ratkaisua ja korottaa pakolaiskiintiönsä vuodelle 2018.

Asiasanat: , ,

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

Maailma kylässä -festivaaleilla pääsi virtuaalimatkalle Nicaraguaan. Lisäksi viikonlopun aikana festivaalikävijät kertoivat missä naisen paikka on heidän mielestään.
Lue lisää »
Rita Kostamasta tuli pakolainen, kun hänen synnyinmaassaan Ruandassa alkoi kansanmurha. Suomen pakolaiskiintiöön pääseminen palautti hänen uskonsa elämään.
Lue lisää »
 
”Sukuelinten silpominen on ongelma, joka on pakko saada loppumaan."
Lue lisää »
Palkittu kirjailija ja elokuvantekijä Hassan Blasim päätyi Suomeen sattumalta 12 vuotta sitten. Nyt hän puhuu pakolaisten oikeuksien puolesta, jotta kenenkään ei tarvitsisi tehdä samaa matkaa.
Lue lisää »
Äitiys on tehtävänä uniikki, sillä se tekee kaikista maailman äideistä tasavertaisia. Äidin rakkaus on aina äidin rakkautta.
Lue lisää »
Kaikki vanhemmat haluavat lapsensa parasta, ja useimmat ovat valmiita tekemään kaiken mahdollisen lapsensa tulevaisuuden turvaamiseksi.
Lue lisää »