| « takaisin | Tulosta | |||||
| Sivun sijainti: Etusivu » lahjoita » solidaarisuuslahja » - anna naiselle ammatti | ||||||
”Koulussa on ainoa mahdollisuus oppia näitä taitoja. Kotona minulle ei ole tällaista opetettu”, sanoo Khadra Ali. 20-vuotias perheensä ainoa tytär kertoo oppineensa paljon Buraon tyttökoulun ompelu- ja ruuanlaittokursseilla. Tulevaisuudessa hän aikoo perustaa oman hotellin, ravintolan tai vaatekaupan. 166 eurolla voidaan esimerkiksi tarjota somalimaalaiselle naiselle ompelijakoulutus ja auttaa häntä parantamaan yhteiskunnallista asemaansa omalla työllään. Anna lahjaksi taitoja, jotka tulevat taatusti tarpeeseen. Kun haluat ostaa Solidaarisuuslahjan toimi näin:
Maksettuasi lahjan voit lähettää lahjan saajalle sähköisen postikortin ja/tai tulostaa hänelle lahjoitustodistuksen. Tulostettuasi todistuksen voit täydentää siihen oman ja lahjan saajan nimen. Sekä kortista että lahjoitustodistuksesta on myös jouluinen versio.
|
||||||
| 8.9.2010 klo 00:10:25 | ||||||