yhteystiedot | palaute | suomeksi | english | svenska | español  | tulosta
Etusivu | Solidaarisuus | työmme | julkaisut | lahjoita

Somalimaa odottaa jännityksellä vaalituloksia

Roda Hassan                                                                                                         30.6.2010

Vaalipäivä on nyt ohi. Somalimaalaiset odottavat vaalituloksia positiivisissa tunnelmissa, ja kaikki ihastelevat vaalien onnistumista.

Seurasin eilen Hargeisan keskustassa ihmisiä, kun he keskustelivat vaaleista ja Somalimaan tulevaisuudesta. Eräs mies totesi kuulleensa, että demokraattisia vaaleja järjestetään kehittyneissä maissa, eikä hän ollut osannut kuvitella, että sama tapahtuisi hänen elinainakaan Afrikassa, varsinkaan Somalimaassa. ”Onnistuneet vaalit tarkoittavat merkittävää kehitystä Somalimaalle. On harmi, että maatamme ei tueta kansainvälisesti.” Miehen keskustelukumppani puolestaan totesi, ettei kansainvälisellä tunnustuksella ole juuri nyt väliä. Vaalit on nyt järjestetty, ja sana niiden onnistumisesta ja kansainvälisistä vaalitarkkailijoista on jo kiirinyt maailmalle.

Seuraavaksi siirryin läheiseen kahvilaan. Menin kahvilassa naisten puolelle, jossa istuikin paljon naisia. Vilkkaan keskustelun aiheena oli arvailu siitä, kuka ehdokkaista voittaa vaalit. Naisista äänekkäin totesi toivovansa, että vaalit voittaa se puolue, joka lupasi naisille hyvän koulutuksen. ”Minulla on seitsemän tyttöä ja kaksi poikaa, ja olen huolissani tyttöjen tulevaisuudesta. Siksi äänestin oppositiopuoluetta, enkä malta odottaa vaalituloksia!”

Vaaleja odotettiin pitkään, ja ihmiset ovat nyt selvästi ylpeitä vaalien onnistumisesta. Nyt ilma on täynnä jännitystä vaalituloksia odottaessa.


kerro ystävälle tästä sivusta

© Kansainvälinen solidaarisuussäätiö, Agricolankatu 4, 00530 Helsinki, puh. (09) 759 9730, solidaarisuus@solidaarisuus.fi
keräyslupa: OKH71212A ESLH-2009-10304/Tu-52