Nenäpäivä
Solidaarisuutta voi tukea myös Nenäpäivä-kampanjan kautta. Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Se ohjaa kampanjatuoton yhdeksälle mukana olevalle kehitysyhteistyöjärjestölle, joista yksi on Solidaarisuus. Tänä vuonna Nenäpäivää vietetään 8.11.2013.
Oman osuutensa syksyn kampanjan lahjoituksista Solidaarisuus aikoo käyttää Somalimaassa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön ja ruokaturvan kehittämiseen.
Vuoden 2012 Nenäpäivä-kampanja 2012 tuotti yli 2 miljoonaa euroa. Solidaarisuus käyttää 182 000 euron osuuteensa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön ja nuorten ammattikoulutukseen.
Asenteiden muutokseen tähtäävä sukuelinten silpomisen vastainen työ on pitkäaikaista puurtamista. Solidaarisuus käyttää Nenäpäivä-tuottoa silpomisen vastaisen valistustyön jatkamiseen erityisesti uskonnollisten johtajien ja paikallisten päättäjien parissa. Jatkohankkeessa pyritään konkreettisiin tuloksiin: tyttöjen ympärileikkausten ja siitä johtuvien äiti- ja lapsikuolemien määrän vähenemiseen.
Solidaarisuus tukee nuorten ammattikoulutusta sodasta toipuvassa Somalimaassa, jossa tarvitaan käytännön osaajia. Ammattikoulutus antaa ompelijoille, kampaajille, sähköasentajille ja muille ammattilaisille eväät itsensä työllistämiseen ja toimeentuloon. Kurssien toteuttamisessa kiinnitetään huomiota tyttöjen ja naisten koulutusmahdollisuuksiin sekä valmistuneiden opiskelijoiden työllistymiseen.
Solidaarisuuden vuoden 2012 Nenäpäivä-keräyksen tuoton avulla Solidaarisuuden tukemista ammattikouluista valmistuu satoja ammattikoululaista, naisyrittäjiä ja luku- ja kirjoituskurssilaisia. Kiitos kaikille osallistuneille!
Lue lisää Nenäpäivästä!Lue juttu Nenäpäivän 2012 kampanja-avauksesta täältä.
Nenäradio valloittaa Suomen! Lue uutinen Nenäradiosta.
Kuvassa Axl Smith ja Elastinen Nenäpäivän kampanja-avauksessa.
Kuva: Katja Seppinen





