- Historia
Solidaarisuus perustettiin 1970 SDP:n toimesta itsenäiseksi säätiöksi. Toiminnan alkuaikoina Solidaarisuus oli mukana tukemassa vapautusliikkeiden kamppailua yksinvaltaisten hallitsijoiden ja sotilasdiktatuurien kaatamiseksi eri puolella maailmaa. Alkuvuosina Solidaarisuuden toiminta oli markkamääräisesti hyvin pientä, mutta poliittisilta ja yhteiskunnallisilta tavoitteiltaan merkittävää.
1980-luvulla järjestön toiminta alkoi muuttua kampanjoinnista ja lyhytaikaisesta avustamisesta kohti kehitysyhteistyötä, joka aloitettiin Nicaraguassa 1982 La Dalian lastenruokahankkeella. Ohjelmasta kasvoi aikansa suurin suomalainen järjestöhanke Nicaraguassa.
Ugandassa Diktaattori Idi Aminin kaatuminen vuonna 1986 avasi Solidaarisuudelle kiinnostavan mahdollisuuden tukea afrikkalaista orastavaa demokratiaa. Solidaarisuuden ensimmäinen hanke Ugandassa tuki kirjapainoa köyhien ihmisten lukutaidon lisäämiseksi.
Sekä Ugandassa että Nicaraguassa työn yhdeksi painopisteeksi nousi vähitellen maaseutukehitys ja pienviljelijöiden tukeminen. Molemmissa maissa tehdään myös merkittävää perheväkivallan vastaista työtä.
Vuonna 2000 Solidaarisuus aloitti työnsä myös Somalimaassa. Työn painopisteinä ovat nuorten ammattikoulutus naisten yhteiskunnallinen osallistuminen sekä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastainen työ. Solidaarisuus on ainoa suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, jollan on ollut yli 10 vuotta pysyvä toimisto ja suomalainen maakoordinaattori paikanpäällä Somalimaassa.
Venäjän Karjalassa tehty lähialueyhteistyö aloitettiin 2001. Solidaarisuuden menestystarinaksi nousi kymmenessä vuodessa perheväkivallan vastainen työ Sortavalassa, josta riittää malliksi koko Karjalan tasavallalle. Sortavalan kaupungin sitoutuminen työhön oli myös ensiarvoisen tärkeää. Solidaarisuuden lähialueyhteistyö loppuu keväällä 2012 valtion määrärahaleikkausten johdosta.
Solidaarisuus on ollut pitkän linjan toimijana vahva osa suomalaista kehitysmaaliikettä ja se oli mukana perustamassa Kehitysyhteistyön palvelukeskusta vuonna 1985. Solidaarisuudesta tuli Ulkoministeriön kehysjärjestö vuonna 2001 ja kumppanuusjärjestö vuonna 2003. Järjestö on myös Reilun kaupan edistämisyhdistyksen perustajajäsen sekä Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen.
Nykyään Solidaarisuus tekee kehitysyhteistyötä Nicaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa. Sen työstä hyötyy 150 000 ihmistä.
Presidentti Tarja Halonen on Solidaarisuuden entinen puheenjohtaja ja nykyinen kunniapuheenjohtaja.
Kysy lisää:
Toiminnanjohtaja Miia Nuikka, miia.nuikka(at)solidaarisuus.fi
Ohjelmapäällikkö Jonna Haapanen, jonna.haapanen(at)solidaarisuus.fi





