Etusivu » Ajankohtaiset » Osaajat kertovat » 5-vuotiaana silvottu Neema suojelee tyttöjä silpomiselta

5-vuotiaana silvottu Neema suojelee tyttöjä silpomiselta

 
"Meidän tulee näyttää ihmisille, että leikkaamattomat lapset voivat paremmin kuin ne, jotka on leikattu."

Neema Nyaundi (oik.). Kuva: Meeri Koutaniemi

”Vanhempani kuolivat ollessani vauva ja muutin asumaan isovanhempieni luo. Olin vain 5-vuotias, kun minut ympärileikattiin. Sinä aamuna minut herätettiin kello neljältä aamuyöstä, oli kylmää ja koleaa. Kävelimme kolme kilometriä klinikalle. Isosiskoni oli mukana ja hän halusi karata joukosta. Hänet otettiin kiinni ja näin, kuinka häntä lyötiin. Minä jouduin olemaan ensimmäisenä. Minulle annettiin puudutus, ja kaksi naista piteli minua kiinni. He leikkasivat minua partakoneenterällä. Jotain meni pieleen, koska olin hyvin sairas vielä kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen.

En pystynyt kunnolla virtsaamaan kipujen takia. Leikkaus oli aiheuttanut alapäähäni pahan tulehduksen. Oli vaikeaa istua, joten suurimmaksi osaksi jouduin makaamaan paikallaan. Tulehdukseni takia minusta tuli hyvin eristäytynyt.

Vihdoin päästyäni kouluun leikkaushaava silti vuoti kesken päivän. Luultavimmin se oli uusi tulehdus. Tämä aiheutti sen, että tulehduksesta johtunut voimakas vuoto haisi erittäin pahalle. Ympärillä olevat lapset alkoivat karttaa ja kiusata minua. Minut suljettiin kaikesta pois. Olin niin häpeissäni ja yksinäinen. Kahden kuukauden ajan jopa ystäväni sulkivat minut pois luotaan. Vuoden päästä vaihdoin koulua.

Tämä kokemus teki minusta vapaaehtoisen ympärileikkausta vastaan. Rakastan tätä työtä. Voin kirjoittaa runoja ja kouluttaa muita lapsia. Tulevaisuudessa meillä tulisi olla turvakoti, jonne lapset voivat paeta ympärileikkausta. Voimme käyttää hyväksemme sosiaalista mediaa ja levittää tietoa. Olen jo kirjoittanut laulun, jonka haluan laittaa Youtube-kanavalle. Siten muut voivat liittyä ympärileikkauksen vastaiseen liikkeeseen kuuntelemalla ja jakamalla musiikkia.

Ennen kaikkea meidän tulee näyttää ihmisille, että leikkaamattomat lapset voivat paremmin kuin ne, jotka on leikattu. Yleisesti ajatellaan, että jos tyttö jätetään leikkaamatta, hänelle tapahtuu jotain pahaa tai hän tulee käyttäytymään ikävästi ja huonosti. Osoittamalla vanhemmille, että leikkaamattomat lapset voivat hyvin, rikkoo tämän harhaluulon.”

Tarinansa kertonut Neema Nyaundi on kuvassa oikealla laulattamassa koululaisia. Lapset pääsevät käsittelemään vaikeaa silpomisaihetta ikätasoonsa sopivalla tavalla laulun keinoin. kuva: Meeri Koutaniemi

kuvat ja teksti: Meeri Koutaniemi

Tue rohkeita naisia silpomisen vastaisessa työssä. Lahjoita nyt. 

 

Asiasanat: , , ,

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

Pienten siskosten, Vivianin ja Michellen, sukuelinten silpominen oli jo lyöty lukkoon, mutta lopulta isän pää kääntyi. Nyt isä Jared taistelee silpomisperinteen lopettamiseksi.
Lue lisää »
Kuusivuotias Everlyne haettiin silvottavaksi keskellä yötä. Silpomisen jälkeen Everlyne joutui muuttamaan pois isänsä talosta. Hänestä oli tullut kuusivuotiaana yhteisön silmissä nainen.
Lue lisää »
 
Kenialaisen opettajan Johnson Mokua Mosen taidekerhossa lapset käsittelevät silpomisperinteen nostattamia tunteita ja levittävät tietoa lasten oikeuksista seinämaalauksilla.
Lue lisää »
Tyttöjen sukuelinten silpomiseen liittyvät uskomukset istuvat tiukassa ja ylläpitävät perinnettä. Silpomisen uskotaan olevan tytölle hyväksi.
Lue lisää »
Tyttöjen sukuelinten silpominen on perinteisesti ollut siirtymäriitti tytöstä naiseksi. Solidaarisuuden turvaleireillä Keniassa opetetaan, että naiseksi voi kasvaa ilman silpomista.
Lue lisää »
Rachel Ongiri pakotettiin 12-vuotiaana jonoon muiden kylän tyttöjen kanssa. Heidän sukuelimensä silvottiin veistä ja partakoneen terää käyttäen. Ei ollut mitään mahdollisuutta paeta.
Lue lisää »