Etusivu » Ajankohtaiset » Blogi » Muutoksentekijät – toivon siemen Sanomatalossa

Muutoksentekijät – toivon siemen Sanomatalossa

 
He näyttävät vahvoilta. Heidän katseissaan on syvyyttä, voimaa ja inhimillisyyttä. Sellaista voi nähdä ihmisessä, jolla on aivan erityisen tärkeä tarina kerrottavana. Muutoksentekijät ovat Keniassa, Somalimaassa ja Suomessa eläviä ihmisiä, joille Solidaarisuus on antanut mahdollisuuden toimia väkivaltaista ympärileikkaustraditiota vastaan. Meeri Koutaniemen ja Solidaarisuuden Muutoksentekijät-näyttely on esillä Sanomatalon aulassa 22.3.2018 asti.

Muistan Koutaniemen Huomenna hänet silvotaan -kuvareportaasin (HS 5.1.2014). Se herätti ilmestyessään paljon huomiota. Kuvat ympärileikattavista tytöistä olivat intiimiydessään ja raakuudessaan häkellyttäviä. Joku lukijoista oli sitä mieltä, ettei sellaista julmuutta saa näyttää päivälehden sivulla. Toinen kiitteli; vihdoinkin väkivaltaista silpomisperinnettä käsitellään suoraan. Minut, hyvinvoivan suomalaisäidin, kuvat saivat tajuamaan konkreettisesti jotakin, jota sanoin ei voi kertoa.

Muutoksentekijät-näyttelyn kuvat ovat kuin jälkinäytös kohua herättäneille silpomiskuville. Jälkinäytös voimaannuttaa ja herättää toivoa. Kuvissa esiintyvät Solidaarisuuden Muutoksentekijät Keniassa ja Somalimaassa ovat heitä, jotka ryhtyivät omakohtaisen kokemuksen tai koulutuksen ansiosta vastustamaan silpomisperinnettä. He haluavat säästää lapsensa ja oman yhteisönsä siltä, mille ovat itse altistuneet joko suoraan tai välillisesti.

Suomalaisista Muutoksentekijöistä esillä ovat esimerkiksi koululaiset, jotka päättivät kohdistaa erään vanhempainillan kioskituotot Silpomaton-kampanjan hyväksi. Muutoksentekijäksi ryhtyminen Suomessa on ehkä helpompaa kuin Keniassa tai Somalimaassa. Silti uskon, että toiminta on aivan jokaiselle Muutoksentekijälle sydämen asia ja henkilökohtainen panostus.

Kun itse tulin silpomisperinteen julmuudesta Koutaniemen kuvien myötä tietoiseksi, asiaa oli enää vaikea ohittaa. Äitinä, siskona, tyttärenä, vaimona, ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä sitä alkoi miettiä mitä juuri minä voin tehdä. Solidaarisuus vastasi kysymykseeni. Jokainen voi tehdä jotakin.

Tietämisen tuskaa ei helpota se, että silvotut tytöt asuvat tuhansien kilometrien päässä. Lasten oikeudet ja väkivallattomuuden periaate eivät perustu maantieteeseen. Tältä pohjalta Muutoksentekijöiden työ, kuten vapaaehtoistoiminta yleensäkin, on niin liikuttavaa, häkellyttävää ja upeaa, että annan kuvien kertoa tarinoitaan rauhassa. Seison Sanomatalon aulan avarassa tilassa kauan, kuin lumottuna.

Muutoksentekijöiden katseet koskettavat sellaista ihmisyyden kohtaa, joka haluaa suojella, puolustaa ja kannustaa vastarintaan heitä, joita väkivalta uhkaa. Niin kävi minulle, mutta olkoon tämä varoitus myös Sanomatalon satunnaisille vierailijoille: et ehkä ole enää Muutoksentekijät-näyttelyn nähtyäsi ihan ennallasi. Kuvat ja kuvatekstit sisäistäneen on vaikea välttyä tämän inhimillisen kärsimyksen tiedostamiselta.

Kuvatekstit kertovat lyhyesti ja koruttomasti siitä, mikä Solidaarisuuden Muutoksentekijöiden työssä on olennaista. Jokainen Muutoksentekijä Keniassa, Somalimaassa ja Suomessa joutuu miettimään, mitä tyttöjen ympärileikkausperinne juuri minulle tarkoittaa. Monelle päätös on omakohtaisuudessaan äärimmäisen vaikea. Ympärileikkaus on siskoja, äitejä ja esiäitejä yhdistänyt tapahtuma, josta irtisanoutuminen saattaa merkitä yhteisön ulkopuolelle jäämistä ja syytöksiä. Silti he ovat olemassa. Kenian ja Somalimaan Muutoksentekijät ovat rohkeita naisia ja miehiä, jotka ovat törmänneet silpomisen vaaroihin oman kulttuurinsa sisällä. Tienraivaajana oleminen ei ole varmastikaan helppoa. Heitä on pakko ihailla.

Meeri Koutaniemi tallensi Solidaarisuuden Muutoksentekijöitä Keniassa, Somalimaassa ja Suomessa. Kuva: Ada Bergroth

Sanomatalon näyttely 8. – 22.3.2018 on esteetön ja kaikille vapaa.

Ps. Vältän houkutuksen kertoa yksittäisistä kuvista tässä blogissa. Näyttely tarjoaa jotakin, joka kannattaa kokea itse, vaikkapa työmatkalla bussia tai junaa odottaessa.

Asiasanat: , ,

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

Solidaarisuuden uusi vuosikertomus paljastaa, miten sitoutuneella ja tehokkaalla toimintatavalla on mahdollista tukea ihmisiä valtavissakin kriiseissä ja auttaa yhteisöjä puhumaan vaietuista ongelmista.
Lue lisää »
”Tämänkaltaiset näyttelyt saavat meidät arvostamaan ja kunnioittamaan rohkeita ihmisoikeuksien puolustajia”, toteaa galleristi Kirsi Järvinen. Muutoksentekijät-näyttely Galleriapuoti Aistinjyvässä 5.7. asti.
Lue lisää »
 
Solidaarisuus vetoaa yhdessä suomalaisten järjestöjen kanssa ulkoministeri Timo Soiniin, jotta Suomi ottaisi aktiivisesti kantaa Nicaraguan väkivaltaisuuksien lopettamiseksi ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi.
Lue lisää »
Solidaarisuuden asiantuntijat keskustelivat Maailma kylässä -festivaalilla ihmisten kanssa muun muassa tyttöjen sukuelinten silpomisesta ja ilmastonmuutoksesta.
Lue lisää »
Nicaraguan kuohunta haittaa Solidaarisuuden ja kumppanien tekemää käsityöelinkeinojen kehitystyötä. Työ kuivan alueen pientilallisten ilmastokestävyyden parantamiseksi etenee sunnitelmien mukaan.
Lue lisää »
Solidaarisuus osallistui tänä vuonna 800 nuorelle järjestetylle Unelmafoorumi-nuorisofestivaalille.
Lue lisää »