Etusivu » Ajankohtaiset » » Abdi Egeh Derian perhe, Somalimaa

Abdi Egeh Derian perhe, Somalimaa

 

Maanviljelijä Abdi Egeh Deria asuu perheensä kanssa Beeraton kylässä. Perhe on mukana Solidaarisuuden ruokaturvahankkeessa, joka helpottaa kyläläisten toimeentuloa. Erityisesti Abdi Egeh Deria toivoo tukea maanviljelyyn, jotta perhe selviäisi paremmin kuivien kausien yli. Kehityshankkeen rakennuttaman kanaalin ansiosta perhe on jo päässyt viljelemään peltoja, joilla ei aikaisemmin kasvanut mikään.

Perheeseen kuuluu kolme vaimoa, Fatima Jana Ogman, Fatima Omar Egeh ja Nimed Abdi Dubad sekä yhdeksän lasta. Olemme seuranneet perheen arkea vuodesta 2013. Lue alta tarinoita heidän elämästään.

Fatima Jana Ogman: Lukutaidottomuuteen liittyy riskinsä

Mieheni Abdi oli kuullut minusta ystävältään ja rohkeni pyytää puhelinnumeroani. Hän pyysi minua treffeille Beeratoon ja sille tielle jäin. Nyt olemme olleet jo neljä vuotta onnellisesti naimisissa.

Fadumo&Abdi 600

Fatima Jana Ongman. Kuva: Airi Kähärä.


Naimisiin mentyämme oli selvää, että minä jään kotiin. Päiväni ovat hyvin kiireisiä. Huolehdin siivouksesta, laitan ruokaa ja pyöritän pientä kauppaa.

Ennen muuttoa Beeratoon asuin Buraon kylässä yhdessä äitini ja veljeni kanssa. Veli opiskeli, mutta minä en päässyt kouluun, vaan jäin kotiin huolehtimaan siivouksesta ja ruoanlaitosta.

En osaa lukea, kirjoittaa enkä laskea. Joudun pyytämään taitoja vaativiin tehtäviin apua naapureilta, joten huijatuksi tulemisen mahdollisuudelta ei voi välttyä. Lisäksi asioiden selvittäminen ulkopuolisten avulla vie muutenkin kiireisten päivien kallisarvoista aikaa.

Sain Solidaarisuuden hankkeesta kanoja, joista huolehdin. Yksi kanoistani muni 11 munaa, joita se hautoo ahkerasti. Viikon päästä minulla voi olla jo kanafarmi pystyssä.

Vaikka päivät ovat työntäyteisiä, olen onnellinen. Tärkeintä on, että olen pysynyt terveenä.”

 

Abdi Ageh Deria: Vaikka päiväni ovat raskaita, olen onnellinen

Asumme perheeni kanssa kauniissa ja turvallisessa ympäristössä luonnon keskellä. Olen onnellinen täällä. Ennen Solidaarisuuden hanketta viljelin vain vähän durraa, mutta hankkeen myötä olen päässyt koulutukseen ja oppinut viljelemään myös monia muita lajikkeita.

Abdi_600

Abdi Egeh Deria. Kuva: Airi Kähärä.

 

Nyt pellolla kasvaa ensimmäistä kertaa durran lisäksi myös maissia, seesaminsiemeniä, lehmänpapuja sekä vähän tomaattia ja vesimelonia. Sato kasvaa erinomaisesti, eli olen tyytyväinen.

Odotan innolla, että pääsen ensi keväänä viljelemään entistä enemmän seesaminsiemeniä ja lehmänpapuja, joista saa paljon paremman hinnan kuin durrasta.

Viljelyn lisäksi minulla on myös eläimiä, vuohia, lampaita, kahdeksan kamelia sekä aasi.

Hanke on muuttanut elämämme. Yli 20 vuoteen näillä pelloilla ei kasvanut yhtään mikään, mutta hankkeen rakentaman kanaalin ansiosta vesi ohjautuu nyt sinne minne pitääkin eli viljelyksillemme. Koulutuksista olemme saaneet paljon hyödyllistä tietoa tehokkaasta viljelystä ja siementen kylvämisestä.

Hankkeen myötä uudelleen henkiin herätetty kylän osuuskunta omistaa nyt myös pienen myllyn, jolla voimme itse jauhaa siemenet jauhoiksi. Perheemme ruokaturva ja toimeentulo on jo parantunut huomattavasti.

 

Kehitys alkaa ihmisistä -sarjan päähenkilöt ovat Solidaarisuuden kehitysyhteistyöhankkeiden osallistujia Somalimaassa, Nicaraguassa ja Ugandassa. Kutsumme lukijat mukaan lähettämään perheille kysymyksiä itseään askarruttavista aiheista. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen solidaarisuus(at)solidaarisuus.fi tai kirjoita se allaolevaan kommenttikenttään, niin me pyydämme vastaukset perheiltä.

 

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

”On parempiakin tapoja kouluttaa tyttöjä kuin silpominen.” Kun silpomista puolustetaan sillä, että se tuo silvotulle kunniaa ja hyväksyntää yhteisössä, kenialaisrehtori suuttuu.
Lue lisää »
Tämä aika vuodesta ei ole pyhitetty ainoastaan joululle, vaan myös tyttöjen sukuelinten silpomiselle. Tämä on se hetki vuodesta, kun silpomisperinne kukoistaa. Äidit ja isoäidit ovat odottaneet koko vuoden tätä hetkeä, jolloin heidän tyttönsä ympärileikataan. Valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin jo marraskuussa.
Lue lisää »
 
"Rakastan näiden lasten ajatusmaailmaa. He säveltävät ja laulavat omia laulujaan silpomisperinteestä. He ovat innokkaita valjastamaan luovuutensa, jotta viesti silpomisen haitoista leviäisi."
Lue lisää »
Kolmen tyttären isän unelmana on, ettei yhdenkään tytön tarvitsisi joutua silvotuksi. Ei nyt joulunpyhien alla, eikä muinakaan ajankohtina. ”Visiomme on kasvattaa silpomaton sukupolvi ja saada silpomisperinne lopulliseen päätökseensä”, kertoo Bernard…
Lue lisää »
Pienten siskosten, Vivianin ja Michellen, sukuelinten silpominen oli jo lyöty lukkoon, mutta lopulta isän pää kääntyi. Nyt isä Jared taistelee silpomisperinteen lopettamiseksi.
Lue lisää »
Kuusivuotias Everlyne haettiin silvottavaksi keskellä yötä. Silpomisen jälkeen Everlyne joutui muuttamaan pois isänsä talosta. Hänestä oli tullut kuusivuotiaana yhteisön silmissä nainen.
Lue lisää »