Etusivu » Ajankohtaiset » Osaajat kertovat » Tytär torjui äitinsä silpomisen jälkeen – piilotteli leikkausarpeen kehittynyttä kasvainta

Tytär torjui äitinsä silpomisen jälkeen – piilotteli leikkausarpeen kehittynyttä kasvainta

 
Biliah Moseti luuli, että toimi oikein, kun vei tyttärensä ympärileikattavaksi. Sukuelinten silpomisesta voi kuitenkin seurata naiselle monenlaisia haittoja. Biliah tyttärellä seuraukset olivat pysäyttävät, kun leikkausarpeen kehittyi iso kasvain. Tapahtumat ovat saaneet perheen toimimaan yhdessä tyttöjen ympärileikkauksia vastaan.

Biliah Mosetin yhdeksänvuotias tytär ei ymmärtänyt, kun hänen käskettiin ottaa mekko pois päältään. Tytär oli kuullut ystäviensä puhuvan siirtymäriitistä, ja oli toivonut ympärileikkausta joululomalleen. Tilanteen tullessa kohdalle hän kuitenkin kieltäytyi ja juoksi äitinsä luo.

”Käskin hänen palata takaisin ja riisumaan mekkonsa. Naiset kantoivat hänet takaisin. Hän ei halunnut riisua pikkuhousujaan, mutta hänet pakotettiin. En tarkastanut miten leikkaus oli sujunut. Ikävä kyllä kaikki ei ollut mennyt hyvin.”

Tytär ei leikkauksen jälkeen antanut äitinsä tulla lähelle eikä äiti saanut enää auttaa häntä peseytymään. Tytär työnsi äitinsä pois.

Sen jälkeen, kun Mosetin tyttären sukuelimet oli silvottu, alkoi arvesta kehittyä ”kasvain”. Kyse on mahdollisesti ollut arven liikakasvusta, mutta tästä ei ole olemassa varmuutta.

Tytär ei sanonut kenellekään asiasta mitään.

 

Biliah on itsekin kärsinyt silpomisen seurauksista. Hän luuli toimivansa oikein silpoessaa tyttärensä. Nykyään hän tekee silpomisen vastaista työtä yhteisössään. Kuva: Meeri Koutaniemi

 

Järkytys synnytyssalissa

Vuosia myöhemmin Mosetista oli tulossa ensimmäistä kertaa isoäiti. Hänen esikoistyttärensä oli raskaana. Synnytyksen käynnistyessä Moseti lähti tyttärensä kanssa sairaalaan.

”Odottelin ulkopuolella, kun hoitajat tutkivat häntä. Hetken päästä kätilö astui huoneesta ulos ja käski minut sisään. Tyttäreni oli tutkimuspöydällä. Silloin näin hänen jalkojensa välissä roikkuvan ”kasvaimen” ensimmäistä kertaa.”

Kauhistunut äiti pyysi lääkäriä poistamaan lisäkkeen heti. Sairaalassa kerrottiin, ettei kasvainta voisi poistaa, ennen kuin olisi selvää mistä oli kyse.

Synnytyksen jälkeen kasvain jatkoi kasvamistaan.

”Olin henkisesti riekaleina. Uskouduin vanhalle miehelle. Hän tutki kasvainta ja käski sitomaan sen tiukasti, jotta se kuolisi pois.”

Moseti toimi miehen ohjeiden mukaan. Hän sitoi kasvaimen tiukasti ja tyhjensi siitä nesteitä tasaisesti. Hän pyysi apua terveyskeskuksen hoitajalta, joka kertoi, että lisäkettä olisi tutkittava ennen sen poistamista. Moseti halusi kuitenkin ratkaista ongelman heti.

”En voinut syödä, en voinut mennä töihin, en saanut ajatuksiltani hetken rauhaa. Tyttäreni sairastui pahasti. Hänen silmänsä muuttuivat ihan valkoisiksi. Ajattelin, että nyt hän kuolee.”

Kahden viikon jälkeen kuihtunut kasvain putosi pois. Kasvaimesta selvinnyt tytär ilmoitti, ettei hänen lapsiinsa saanut koskea, he eivät tulisi käymään läpi mitään tällaista. Moseti päätti samalla, että säästää nuoremman tyttärensä sukuelinten silpomiselta.

”Esikoistyttäreni on pelokas. Mietin, tuliko hänestä sellainen, koska hänet pakotettiin läpikäymään ympärileikkaus. Sellainen kokemus vaikuttaa ihmiseen.”

 

Biliahin tytär on säästänyt omat lapsensa silpomiselta. Myös Biliahin nuorin tytär on säästynyt leikkaukselta. Kuva: Siru Aura

 

Äiti halusi tyttärellensä pelkkää hyvää

Moseti kertoo itsekin traumatisoituneensa ympärileikkauksesta, joka tehtiin hänelle hänen ollessaan kuusivuotias. Lue Mosetin tarina täältä. Hän muistaa edelleen nöyryytyksen tunteen, pelon ja hämmennyksen.

Oman tyttärensä sukuelimet hän silpoi, koska uskoi sen olevan ainoa oikea tapa. Hän ei halunnut pahaa lapsellensa, muttei osannut päästää irti perinteestä, vaikka se oli satuttanut häntä itseäänkin. Hän ei halunnut viedä tyttäreltään mahdollisuutta hyvään avioliittoon eikä altistaa häntä kiusaamiselle ja nimittelylle.

Hyvät aikeet aiheuttivat kuitenkin murhetta ja häpeää niin äidille kuin tyttärellekin. Jatkossa opettajana työskentelevä Moseti haluaa tehdä paremmin. Hänen nuoremmat tyttärensä ja lapsenlapsensa on säästetty silpomiselta.

Moseti on myös osallistunut Solidaarisuuden kumppanijärjestö Manga Heartin koulutuksiin.

Opettajantyössään Moseti voi viedä koulutuksissa oppimaansa silpomisen vastaista viestiä eteenpäin oppilaille ja kollegoilleen.

Aiemmin hän ei halunnut kertoa kenellekään tyttärensä kokemuksista. Manga Heartin koulutuksessa hän kuitenkin päätti jakaa heidän tarinansa myös muille ryhmäläisille.

”Monet ihmiset puhuvat silpomisesta kovin käsitteellisesti, koska heillä ei ole kokemusta asiasta. Olen sanonut heille, että jos he haluavat vaikuttaa ihmisiin, niin kokemus antaa pohjaa. Kenenkään ei pitäisi joutua käymään läpi samanlaista kuin tyttäreni.”

 

Lahjoittamalla voita auttaa Biliahia ja hänen tytärtään silpomisen vastaisessa työssä. Klikkaa tästä.

 

Teksti: Vilma Vuorio

Kuvat: Meeri Koutaniemi ja Siru Aura

Haastattelu: Siru Aura

Asiasanat: , ,

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

Rachel Kemunto Utuira on kuuden lapsen äiti, joka ei halua enää synnyttää kovien kipujensa takia. Hän taistelee tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan vapaaehtoisena terveydenhoitajan työtä tehden kisii-yhteisössä.
Lue lisää »
Kun Utuira sai tietää tyttären silpomisesta, hän meni suoraan anopin puheille. ”Hän sanoi vain, ettei minulla ole valtaa kyseenalaistaa asiaa.”
Lue lisää »
 
Biliah Moseti luuli, että toimi oikein, kun vei tyttärensä ympärileikattavaksi. Sukuelinten silpomisesta voi kuitenkin seurata naiselle monenlaisia haittoja. Biliah tyttärellä seuraukset olivat pysäyttävät, kun leikkausarpeen kehittyi iso kasvain. Tapahtumat ovat saaneet perheen toimimaan yhdessä ympärileikkauksia vastaan.
Lue lisää »
Itsekin tytön äitinä Uusiheimala kokee tyttöjen ja naisten oikeudet tärkeinä. Tyttöjen sukuelinten silpominen ilmiönä järkytti ja suututti.
Lue lisää »
Yrityksen joululahjarahat voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen. Moni yritys toimiikin jo näin, mutta tyylikkäästi lahjoittaminen on taitolaji. Lue tärkeimmät vinkit, kuinka ilahdutat aineettomalla lahjalla.
Lue lisää »
Millaista on ruohonjuuritasolla tehtävä silpomisen vastainen työ? Ketkä sitä tekevät? Millaisia haasteita he kohtaavat?
Lue lisää »