Etusivu » Ajankohtaiset » Blogi » Kaikki kouluun!

Kaikki kouluun!

 

Näinä päivinä taas tuhannet uudet ensiluokkalaiset aloittavat koulun. Lisäksi opintielle lähtevät myös muut ala- ja yläkoulujen, lukioiden sekä ammattiopistojen ja -koulujen oppilaat ja opiskelijat.

Omasta kokemuksesta muistan, että elokuu oli aina yhtä ihanaa aikaa. Kaupasta sai valita uuden lukuvuoden kunniaksi uudet kynät, kumit ja vihot, parhaimpina vuosina myös uuden koulurepun. Lapsen silmissä ikuisuudelta tuntuneen kesän jälkeen oli taas mukava nähdä kavereita, ja olihan niitä opettajiakin ikävä, vaikka sitä ei ikinä ääneen sanottu.

Valitettavasti innostusta kesti yleensä vain muutaman viikon, jonka jälkeen koulunkäynti alkoi tuntua lähinnä pakkopullalta. Oli toki mukavaa nähdä kavereita, mutta harvemmin muistan kävelleeni kouluun ja miettineeni, että olenpa onnekas kun saan taas mennä kouluun.

Onneksi kuitenkin vanhetessa viisastuu ja viimeistään lukiossa opin ymmärtämään suomalaisen koulujärjestelmän arvokkuuden.

Kehitysyhteistyökysymykset ovat tulleet itselleni ajankohtaisiksi paitsi täällä Solidaarisuudessa työskennellessäni, myös yliopistossa opiskellessani. Valitettavan harva suomalainen ymmärtää oman etuoikeutetun asemansa. Samalla kun arvostus omaa yhteiskuntaa kohtaan vahvistuu, myös tietoisuus globaalista eriarvoisuudesta kasvaa. Kun miljoonilta evätään oikeus peruskouluun ja itse olen saanut jatkaa opintoja korkeakouluun asti, koen velvollisuudekseni levittää tietoisuutta kehitysmaiden puutteista myös meidän suomalaisten keskuudessa.

YK:n mukaan yksi tehokkaimmista keinoista köyhyyden poistamiseen on tyttöjen kouluttaminen. Kuitenkin 57 miljoonaa lasta, joista suurin osa tyttöjä, on edelleen koulujärjestelmän ulkopuolella. Kehitysmaiden tyttöjen koulunkäynnillä on monia esteitä.  

Tyttöjä ei voida lähettää kouluun, koska heitä tarvitaan hoitamaan kodin askareita tai apuna tuomaan perheelle lisäelantoa. Perheiden toimeentuloa vahvistamalla varmistetaan, että lapset voidaan lähettää kouluun. Tasa-arvokouluttamisella taas taataan, että mahdollisuus koulunkäyntiin annetaan tasavertaisesti niin perheen pojille kuin tytöillekin.

Peruskoulutuksen lisäksi köyhyyden poistamiseen vaikuttaa ratkaisevasti myös ammattikoulutus. Ammatin avulla kehitysmaiden nuoret ja aikuiset voivat vaikuttaa oman toimeentulonsa vahvistamiseen. Kehitysmaiden ammattikoulutuksella myös varmistetaan, että osaaminen ja tietotaito jäävät maihin, millä on positiivinen vaikutus kansalaisyhteiskuntien vahvistamisessa.

Tähän aikaan vuodesta on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuinka onnekas onkaan. Tätäkin tekstiä olisi mahdotonta lukea ilman lukutaitoa. Kehitysmaiden tuntuessa kaukaisilta kannattaa muistaa, että pienistä puroista todella syntyy suuria jokia. Kehitysyhteistyöllä varmistetaan, että ihmiset saavat mahdollisuuksia voimaantua  ja pääsevät siten itse pois köyhyydestä.

Tavoitteena on, että yhteen hiileen puhaltamalla saisimme kaikki lapset, nuoret ja aikuiset opintielle.

Amanda Majakulma
Kirjoittaja on Solidaarisuuden johdon ja viestinnän assistentti.

Kuva: Siru Aura

Solidaarisuus toimii -blogissa Solidaarisuuden väki kertoo työstään ja kommentoi maailman menoa.

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

Silpomisperinteen taustalla vaikuttavat monenlaiset syyt, jotka vaihtelevat maasta, alueesta ja kulttuurista toiseen, usein toisiinsa kietoutuneina. Perinteen poistamiseksi ei siksi ole olemassa yhtä patenttiratkaisua.
Lue lisää »
Miten ilmastokriisin kanssa eletään maailman köyhimmillä ja kuivimmilla alueilla? Solidaarisuuden Viimeinen pisara -pulmapeli haastaa oppilaat ratkomaan kuivuuteen ja ruokaturvaan liittyviä kysymyksiä. Pelin kouluvierailu on tilattavissa maksutta pääkaupunkiseudun kouluihin.
Lue lisää »
 
Suomalaiset lahjoittivat yli 83 000 euroa joulun alla tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön. Kerätyillä varoilla järjestetään silpomisvaarassa oleville tytöille turvaleirejä ja koulutetaan vanhempia silpomisen haitoista.
Lue lisää »
”On parempiakin tapoja kouluttaa tyttöjä kuin silpominen.” Kun silpomista puolustetaan sillä, että se tuo silvotulle kunniaa ja hyväksyntää yhteisössä, kenialaisrehtori suuttuu.
Lue lisää »
Tämä aika vuodesta ei ole pyhitetty ainoastaan joululle, vaan myös tyttöjen sukuelinten silpomiselle. Tämä on se hetki vuodesta, kun silpomisperinne kukoistaa. Äidit ja isoäidit ovat odottaneet koko vuoden tätä hetkeä, jolloin heidän tyttönsä ympärileikataan. Valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin jo marraskuussa.
Lue lisää »
"Rakastan näiden lasten ajatusmaailmaa. He säveltävät ja laulavat omia laulujaan silpomisperinteestä. He ovat innokkaita valjastamaan luovuutensa, jotta viesti silpomisen haitoista leviäisi."
Lue lisää »