Etusivu » Ajankohtaiset » Uutiset » TIEDOTE: Solidaarisuus jatkaa vahvasti tasa-arvoa ja toimeentuloa edistävää kehitysyhteistyötä

TIEDOTE: Solidaarisuus jatkaa vahvasti tasa-arvoa ja toimeentuloa edistävää kehitysyhteistyötä

 

Kansalaisyhteiskuntien vahvistaminen myös uuden ohjelman kärkeen.

Solidaarisuus keskittyy uudessa kehitysyhteistyöohjelmassaan (2013—2015) miesten ja naisten tasa-arvon, työ- ja toimeentulomahdollisuuksien sekä kansalaisyhteiskuntien vahvistamiseen Nicaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa.

Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelman päämääränä on, että edellytykset ihmisarvoisen ja onnellisen elämän toteutumiselle ovat parantuneet Solidaarisuuden ohjelma-alueilla.
Ohjelman pohjana ovat ihmisoikeudet. Työtä ohjaavat Solidaarisuuden arvot: solidaarisuus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja osallisuus.

– Edellisen ohjelmakauden kokemukset ovat osoittaneet, että oikeus ihmisarvoiseen työhön ja toimeentuloon sekä tasa-arvoiseen elämään toimivassa kansalaisyhteiskunnassa ovat yhä ensiarvoisen tärkeitä tavoitteita yhteistyöalueillamme, kertoo Solidaarisuuden ohjelmapäällikkö Jonna Haapanen.

Solidaarisuus on aina korostanut työssään kansalaisyhteiskuntien merkitystä kehitykselle sekä kansalaisten omistajuutta ja vastuuta omasta kehityksestään. Tämä on nyt tuotu vahvasti esille uudessa ohjelmassa.

Solidaarisuus vahvistaa johdonmukaisesti kansalaisyhteiskuntia valitsemalla kumppaneikseen osuuskuntia, joilla on selkeä oma perustehtävä ja yhteiskunnallinen paikka ilman kehitysyhteistyötäkin. Toisaalta kumppaneina on myös kansalaisjärjestöjä, joiden kapasiteettia yhteiskunnallisina toimijoina voidaan Solidaarisuuden tuella vahvistaa.

– Solidaarisuuden ohjelmatoiminta on tarkasti suunniteltua, kohdennettua ja seurattua. Vahvuutemme on suora yhteys hyödynsaajiin ja paikallisiin kehityshaasteisiin sekä luottamukselliset ja pitkäkestoiset kumppanuussuhteet paikallisten järjestöjen ja osuuskuntien kanssa. Hankkeisiin osallistuvat ovat aina mukana myös niiden suunnittelussa ja arvioinnissa. Näin rakennamme yhdessä kansanvaltaa yhteisötasolla sekä laajennamme ihmisten mahdollisuuksia toimia yhdessä köyhyyden vähentämiseksi, Jonna Haapanen painottaa.

Pitkäjänteinen työ Nicaraguassa jatkuu

Uutta kehitysyhteistyöohjelmaa toteutetaan Solidaarisuuden vakiintuneissa kohdemaissa Somalimaassa, Ugandassa ja Nicaraguassa.  Perheviljelijöiden tuottavuutta ja toimeentuloa tuetaan erityisesti osuuskuntien kautta. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistetään sekä naisten itsemääräämisoikeutta vahvistaen että läpileikkaavasti niin ohjelman tasolla kuin koko Solidaarisuuden toiminnassa.

Solidaarisuuden työn lisäarvo korostuu entisestään Nicaraguassa, jossa
se on nyt suurin kehitysyhteistyötä tekevä suomalainen toimija.

– Nicaragua on edelleen Latinalaisen Amerikan toiseksi köyhin maa. Kanavoimme tukemme nimenomaan kansalaisjärjestöjen ja osuuskuntien kautta Pohjois- ja Keski-Nicaraguan kaikkein köyhimpien yhteisöjen hyödyksi.  Solidaarisuuden maakoordinaattori seuraa jatkossakin tarkasti sitä, että apu menee perille eikä esimerkiksi ohjelmien hyödynsaajia valita puoluepoliittisin perustein. Olemme luoneet Nicaraguan maaseudulle satoja ihmisarvoisia työpaikkoja sekä koulutusmahdollisuuksia erityisesti naisille, Jonna Haapanen perustelee.

Myös Somalimaassa Solidaarisuus jatkaa kehitysyhteistyötä yhtenä suurimmista ja pitkäaikaisimmista suomalaisista järjestötoimijoista. Haastavalla alueella pureudutaan erityisesti maaseudun asukkaiden toimeentuloon sekä naisten aseman vahvistamiseen. Myös pitkäjänteinen työ tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan jatkuu.

Ugandassa ruoantuotannon vahvistaminen etenee osuuskunnissa sekä laajenee Pohjois-Ugandan hauraimmille alueille. Sitkeää työtä seksuaaliterveyden edistämiseksi sekä perheväkivaltaa vastaan jatketaan yhä.

LISÄTIETOJA:

Solidaarisuuden ohjelmapäällikkö Jonna Haapanen

p. 050 560 6631, jonna.haapanen@solidaarisuus.fi

Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelma 2013—2015

Kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuus edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä ihmisarvoista työtä ja kestävää toimeentuloa Nicaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa. Solidaarisuus on ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö sekä Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen.

Viimeisimmät ajankohtaiset artikkelit

TILAA SOLIDAARISUUS-LEHTI

X

Solidaarisuus-lehti kertoo ihmisistä, joiden elämään Solidaarisuuden työ tasa-arvon ja toimeentulomahdollisuuksien vahvistamiseksi vaikuttaa Keniassa, Ugandassa, Somalimaassa, Nicaraguassa ja Suomessa. Ilmainen lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

* merkityt kentät ovat pakollisia

TEE OSOITTEENMUUTOS

X

* merkityt kentät ovat pakollisia

”On parempiakin tapoja kouluttaa tyttöjä kuin silpominen.” Kun silpomista puolustetaan sillä, että se tuo silvotulle kunniaa ja hyväksyntää yhteisössä, kenialaisrehtori suuttuu.
Lue lisää »
Tämä aika vuodesta ei ole pyhitetty ainoastaan joululle, vaan myös tyttöjen sukuelinten silpomiselle. Tämä on se hetki vuodesta, kun silpomisperinne kukoistaa. Äidit ja isoäidit ovat odottaneet koko vuoden tätä hetkeä, jolloin heidän tyttönsä ympärileikataan. Valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin jo marraskuussa.
Lue lisää »
 
"Rakastan näiden lasten ajatusmaailmaa. He säveltävät ja laulavat omia laulujaan silpomisperinteestä. He ovat innokkaita valjastamaan luovuutensa, jotta viesti silpomisen haitoista leviäisi."
Lue lisää »
Kolmen tyttären isän unelmana on, ettei yhdenkään tytön tarvitsisi joutua silvotuksi. Ei nyt joulunpyhien alla, eikä muinakaan ajankohtina. ”Visiomme on kasvattaa silpomaton sukupolvi ja saada silpomisperinne lopulliseen päätökseensä”, kertoo Bernard…
Lue lisää »
Pienten siskosten, Vivianin ja Michellen, sukuelinten silpominen oli jo lyöty lukkoon, mutta lopulta isän pää kääntyi. Nyt isä Jared taistelee silpomisperinteen lopettamiseksi.
Lue lisää »
Kuusivuotias Everlyne haettiin silvottavaksi keskellä yötä. Silpomisen jälkeen Everlyne joutui muuttamaan pois isänsä talosta. Hänestä oli tullut kuusivuotiaana yhteisön silmissä nainen.
Lue lisää »