Joukko tyttöjä seisoo selkä kameraan päin rivissä ja pitää toisiaan käsistä kiinni.

Tyttöjen turvaleirit

Vaihtoehto väkivaltaisille perinteille

Tyttöjen sukuelinten silpomisen syyt ovat monimutkainen vyyhti sosiaalisia normeja, taloudellisia paineita ja tietämättömyyttä. Koulujen loma-ajat ovat riskiaikaa silpomisvaarassa oleville tytöille: silloin heillä on aikaa toipua toimenpiteestä eivätkä esimerkiksi opettajat huomaa asiaa.

Solidaarisuus järjestää vuosittain yhdessä paikallisten kumppanijärjestöjen kanssa turvaleirejä silpomisvaarassa oleville tytöille. Turvaleireillä myös vanhemmat saavat tietoa silpomisen haitoista ja sitoutuvat säästämään tyttärensä silpomiselta.

Hankkeen kuvaus ja ongelma

Sukuelinten silpominen on sitä harjoittavissa yhteisössä merkittävä asia, sillä se toimii niin sanottuna siirtymäriittinä: tärkeänä siirtymänä lapsuudesta aikuisuuteen, tytöstä naiseksi. Silpomista pidetään avioliiton ja yhteiskunnallisen hyväksynnän takeena tytölle, ja silpomisen läpikäynyt nainen nähdään ”puhtaana” ja sopivana vaimona.

Silpomistoimenpiteen yhteydessä tytön läheiset sekä yhteisön vaikutusvaltaiset jäsenet kokoontuvat yhteen juhlimaan tytön kasvua kohti naiseutta. Tämä on myös monille tytöille itselleen tärkeä ja odotettu hetki, joka liittää heidät osaksi sukupolvien ketjua.

Vahvojen sosiaalisten normien vuoksi tyttöjen sukuelinten silpomista on vaikea kitkeä pelkästään lakeja muuttamalla: perinteet ja tavat sekä sosiaaliset ja moraaliset normit muuttuvat hitaasti. Esimerkiksi Kenian Kisiissä ja Nyamirassa monet tytöt käyvät yhä läpi sukuelinten silpomistoimenpiteen, vaikka se kriminalisoitiin vuonna 2011.

Tiedon lisääntyminen toimenpiteen lääketieteellisistä riskeistä ei myöskään ole johtanut silpomisen loppumiseen. Sen sijaan toimenpide on osittain medikalisoitunut eli lääketieteellistynyt, ja terveydenhuollon ammattilaiset ansaitsevat lisätuloja silpomalla tyttöjä salassa.

Mahdollisuudet

Sosiaalisesti rakentuvaan ilmiöön on mahdollista vaikuttaa keinoin, jotka linkittyvät sosiaalisiin normeihin. Muutos ihmisten asenteissa on mahdollinen, kun yhteen kutsutaan oikeat yhteisön jäsenet ja heidän kanssaan kehitetään toimintatapoja, jotka kunnioittavat arvokkaita perinteitä ja muokkaavat normeja yhteisön sisältä käsin.

Haasteet

Tyttöjen sukuelinten silpomisilmiössä on läsnä monia kerroksia: toimenpiteen katsotaan takaavan naisen seksuaalisen ”puhtauden” ja toisaalta olevan osa arvokasta paikallista kulttuuriperintöä. Ilmiöön puuttuminen puolestaan voidaan nähdä yrityksenä heikentää alueen omaa kulttuuria ja katkaista vuosisataisia perinteitä ”eurooppalaisten vaikutteiden” vuoksi, tai esimerkiksi löyhentää seksuaalimoraalia.

Sosiaaliset normit myös muuttuvat hitaasti: pikavoittoja ei työssä ole tarjolla.

Joukko punaisiin paitoihin pukeutuneita tyttöjä kohti telttaa.
Tyttöjen turvaleiri huipentuu juhlaan, jossa lapset esiintyvät ja näyttävät, mitä he ovat viikon aikana oppineet. Kuva: Walter Mounde 2020.

Tavoite: luodaan vaihtoehtoinen siirtymäriitti

Tyttöjen turvaleiri tarjoaa niin sanotun vaihtoehtoisen siirtymäriitin: tytön naiseksi kasvamista juhlistetaan ja perinteisiä arvoja tuetaan, kun väkivaltainen perinne korvataan toisella, väkivallattomalla perinteellä. Tyttö saa olla vanhempiensa ja läheistensä huomion keskipisteenä ja pukeutua parhaimpiinsa siinä missä perheen vanhemmat saavat tilaisuuden juhlia tyttären kasvua. Tytön loppuelämään vaikuttava väkivaltainen toimenpide ei kuitenkaan ole osa juhlaa.

Mukana juhlassa ja uuden perinteen tärkeänä osana ovat yhteisöiden vanhimmat ja päättäjät, ja juhlaan osallistuu myös opettajia, terveydenhuollon ammattilaisia ja yhteisöiden mielipidevaikuttajia.

Merkittävää on myös, että niin tytöt kuin heidän vanhempansa ovat turvaleirillä läsnä yhdessä: sosiaalisiin normeihin sisältyy paljon vääriäkin oletuksia siitä, mitä ”kaikki muut” ajattelevat. Silpomisen kohdalla monilla vanhemmilla on vääriä käsityksiä siitä, että muiden vanhempien enemmistö puolustaa silpomisperinnettä, ja haluaa tyttäriensä käyvän toimenpiteen läpi. Niinpä leirillä käydyt keskustelut ja yhteisöiden yhteiset julkilausumat silpomista vastaan ovat tärkeässä roolissa vanhojen normien murtumisessa.

Joukko miehiä istuu pöydän ääressä.
Myös vanhemmat, päättäjät ja vaikuttajat osallistuvat leirillä koulutukseen silpomisen haitoista. Kuva: Solidaarisuuden arkisto

Hankkeen tiedot

Sijainti: Kenia, Kisiin ja Nyamiran alue

Toteutusaika: Turvaleirejä järjestetään koulujen loma-aikoina

Kumppanit: Manga Heart & CECOME

Kaipaatko lisätietoa?

… nyt kun olet täällä.

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö toimii naisten oikeuksien puolesta Itä-Afrikassa.

Olemme naisiin kohdistuvan väkivallan ja silpomisen vastaisen sekä toimeentuloa edistävän työn asiantuntijoita.

Mutta emme pysty puolustamaan naisten oikeuksia yksin: tarvitsemme uusia sitoutuneita tukijoita rinnallemme.

Olisitko sinä yksi heistä?